My Favorite Reason To Lose Sleep ♡: Pelot, paineet ja paniikit !

Heipsan!

Tosi moni on jossain vaihetta raskauttaan/äitiyttään kirjottanu postauksen peloistaan ja ahdingoistaan..

Mä rupesin sitten illalla ihan miettimään, että mitähän mä pelkään..

Pari asiaa hiipi mieleen, ihan pikku juttuja, mutta mitä enemmän sängyssä pyörin, sitä enemmän niitä pelon aiheita rupes kasaantumaan.

Olin ihan ihmeissäni, kun ei oo silleen mitenkään kovin pelokas olokaan, niin kun lähtee miettimään, niin mitä kaikkea sitä oikeasti sitten pelkääkään.

No ensin mä mietin näitä ihan perusjuttuja. Mitä jos murran vauvan niskan ku vaihdan sille vaatteita tai vaippaa? Mitä jos kylvyn jälkeen pudotan sen lattialle? Mitä jos annankin sille kiinteetä liian nopeesti ja se tukehtuu?

Sit se homma meni vähän realistisemmaks ja mä rupesin miettimään silleen, et mikä MUA oikeasti pelottaa, eikä yleensä vaan kaikkia.

Ensinmäisenä nous pintaan kärsivällisyys. Mulla on tosi lyhyt pinna. Mitä jos mä räjähdänki sille jostain ihan turhasta? Ei vauvalle voi vaan alkaa huutaa ja riehumaan.. Tai mitä jos mulla meneekin hermo siihen ainaiseen lusikan heittämiseen lattialle ja sen nostamiseen? Enhän mä vaan voi paiskoa sitä lusikkaa seinään ja huutaa että "ei ole sitten lusikkaa saatana kun ei kelpaa".. Tälläsiä yksinkertasia juttuja.. Tai silleen. Tietää kyllä miten tollasessakin tilanteessa toimia, mutta silti iskee paniikki, että tajuaako sitten kumminkaan sillä hetkellä tehdä täysn "oikein".

Kärsivällisyyden jälkeen mietteisiin tuli ahdistus. Mullon masennus taustaa ja paniikki- ja ahdistuskohtaus taustaa. Mua rupes pelottaa, et mitä jos se kokoajan tiiviisti sen vauvan kanssa oleminen, ja se, ettei siltä pääse ollenkaan karkuun, rupeekin ahistamaan. Mitä jos se ei jatkuvasti ookkaan niin hienoa kun kaikki sanoo? Mitä jos mä oon vaikka yksin vauvan kanssa kotona, saan jonkun ahdistuskohtauksen enkä pysty olemaan sen lähelläkään ja markolla kestää vielä hetki kotiin.. Tää pelottaa mua ehkä eniten. En usko et näin ikinä tapahtuu, mut osaan panikoida ihmeellisimpiiki juttuja.. Sitäpaitsi lapsen kummitäti ja muita asuu ihan naapurissa, saisin kyllä apua. Siltikin se pieni pelko piinaa perseessä, että olisko musta auttamaan sitä vauvaa jos näin kävisi? En pystys nähäkkään sitä, mut se huutaa siellä nälkää. Pystysinköhän mä kasaa itteni ja mennä auttamaan.. Hyi.. liian pelottava edes ajatella. Mut ehkä se rakkaus on kumminki reilusti vahvempi, ja jossei olisikaan, niin apua on lähellä.

Sit mua rupes pelottaa ne jatkuvat yöheräämiset.. Mitä jos mä saankin ihan totaalisen burnoutin ku oon vaan niin väsyny? Mitä jos marko ei siltikään nouse vaikka kuinka pyytäsin ja mun on vaan jatkuvasti pakko? Tää oli kans pelottavaa, koska sellasest totaalisest burnoutista ei palaudukkaan ihan heti.. Tosin, okei, sellasen saamiseenki menee hetki, ja ne merkit kerkee kyll tunnistaa yleensä ihan ajoissa ja napata vähän lomaa arjesta..

MUTTA

Sitten mua rupes mietityttämään että mitä jos mä kaikesta kiireestä, hässäkästä ja stressistä huolimatta kiinnyn siihen vauvaan "liikaa". Että siitä tulee automaattisesti MUN VAUVA ja siihen ei koske kukaan muu kuin minä. Ei kukaan muu kuitenkaan osaa just niinkuin MUN VAUVA tarvitsee. Et vaikka marko yrittäskin olla tukane ja auttaa, ei sen tarvitse kumminkaan MUN VAUVAAN koskea.. Eieieiei.. burnouttihan siinäkin tulee, mut vähemmän huomaamattomasti..

Tai toinen et mitä jos mä en uskalla ollenkaan laittaa sitä mihinkään hoitoon. Mennään tyyliin linjalla et helli, paijaa ja pidä sylissä, kunhan mä nään kokoajan et kaikki on ok. Et mä en voi tehä mitään, jossen mä nää vauvaa. Ettei mulle tuu paniikkia siitä, että hoidetaanhan sitä nyt oikein, ja saahan se nyt tarpeek huomiota, ja onkohan se muistettu ruokkia.

Haha, nää paniikit vaan yltyy tälleen kirjottaessa.. Onneks kumminki loppupeleissä mullon positiivinen ja helpottunu olo. Kyllä mä kuitenkin uskon siihen, et mä en mokaa kaikkea, osaan hellittää sillon ku on tarve ja että me voidaan markon kanssa ihan yhtäpaljon molemmat nauttia MEIDÄN lapsesta :)

elää sellasta onnellista pientä perhe-elämää ja sillein :)