36+5 ♥ Uutta suuntaa ja ulkoilua :)

Me käytiin tuossa eilen tutustumassa tollaseen Paasikiven nuorisokylän perhetyöhön keravalla :) Oli tosi mukava ja kodikas paikka, ihania ihmisiä ja paljon muuta :) Ja näillä näkymin me nyt parin viikon sisäään muutetaan sitten sinne. 

Tosi rauhoittava olo.. Turvallinen ja vakaa. Helpottaa tietää, että jos tulee uuden tulokkaan kanssa vaikea tilanne, on apu lähellä :) 

Olin aluks tosi epäileväinen sitä paikkaa kohtaan, se lastensuojelu sana pelotti mua. Mut kun sinne pääs käymään, mieli muuttui heti :) Odotin kiukkusia mummoja jotka huostaanotta vauvan heti jos tulee joku haastavampi tilanne.. Toista oli vastassa. Tosi ystävällistä, ihanan pirteetä henkilökuntaa, jotka on kaikin keinoin valmiita auttamaan. Jopa joustamaan työajoissa, jotta meillä olis kaikki hyvin :)

Ennen pelotti, nyt ootan aika innollakin sinne pääsyä :) 

Kyllä tää on loisto mahdollisuus !

Tänään onkin sitten ollu tylsä päivä.
Ei tunnu oikeen olevan mitään tekemistä vaikka kerrankin riittäs vähän enemmänkin energiaa.
Noh, mehän sitten päätettiin yhden naapurin ja markon kanssa lähteä lähiympäristöön vähän ulkoilemaan, urpoilemaan ja räpsimään valokuvia :)
Tallenteleen syksyn viimesiä värejä :)
Tällästä tulosta saatiin :)

Pääs pikkanenkin vähän ulkoilemaan :) Vielä ollaan hiekkalaatikon reunalla, mitenhän ens kesänä ;)

Me toivotellaan täältä värikästä loppusyksyä ja hyviä viikonloppuja kaikille ! :')

36+1 ♥ kahvitteluja ja valmistautumista :)

On se välillä mukava huomata että näin kun viimesillään raskaana keikkuu ja energiat on aika vähissä, ystäviä eksyy välillä meillekkin päin :) toki, kahvittelua tapahtuu vuoroin ja toisin.

Eilen me käytiin markon kanssa yhteisten ystävien luona kahvilla :) Moikkaamassa kavereita ja niiden pikku prinssiä :) Tai eihän se enää niin pienikään ole, mut 'mun' 9 kuukautinen vaava :3 Pikkunen oli nyt oppinu konttaamaan ja mulla oli kova duuni pysyä tän mahani kanssa sen perässä :) Noi pennut kasvaa kyllä ihan liian nopeesti :) Kyllä se aina sydäntä lämmittää nähä noita pikkusia. Nyt vähän kuvia siis mun elämien miehistä <3

Roki & Marko ♥ 

Tänään olikin sitten kiva, kun eilisen reissun jälkeen oli ihan kuollut olo, tuli porukkaa meilleppäin kahville :)
Kävi tulevan vauvan tuleva sylikummi Ronja, Julia, ja eiliset ystävyksen Sanja ja Teemu, sekä tottakai pikku Roki (josta siis kuvat ylhäällä) :) Tässä me temmellettiin ensin Rokin kanssa ja juotiin sitä kahvia, mut sitten meni pikkunen päiväunille ja me ruvettiin pelailee korttia :) Ihana kerranki tehä jotain muuta kun tuijottaa tietokoneenn näyttöä koko päivän :)

Ronja & Marko :)

(marko &) Julia :)

+ Julia toi mulle ihanan lahjan :_D 

Kuulemma vaivalla teki mua varten :D 

Mun mahan koo'sta selvästi pilaillaan :D

Sitten mähän unohdin mainita, että mehän eilen aamulla viikon 36 kunniaksi pakkailtiin sairaalakassia :) Herranjumala että tuli tavaraa mukaan ja tuntuu et viel puolet puuttuukin :) Tollaset niinku hiusharja ja hammasharja mitä nyt vielä tarvii, mut sit puuttuu niinku viel naposteltavaa ja tollasta. Paljon tarvii kamaa mukaan oikeesti parin päivän takii? Aika hullun tuntunen määrä mutta vissiin ihan tarpeellisia juttuja :)
Me pakkailtiin tän Vau.fi artikkelin: "Mitä mukaan sairaalakassiin?" mukaan :)

Mutta tässäpä tälläkertaa :) H hetkeä odotellessa :)

Ps. Käykää ihmeessä myös tykkäilemässä blogin facebook sivustosta johon päivitykset tulee nopeasti heti näkyviin :) Toki risut ja ruusut voi jättää kommentilla tännekkin ! :) Kiitän :):)

Ensilumi ♥

Heräsin aamulla ja kurkkasin ikkunasta, kappas cvaan, ulkona satoi lunta :) Heti tuli hymy huulille ! Oon oottanu lunta jo niin kauaaan! Ehkä se johtu siit tuskasenkuumasta kesästä..

Unisena lösähdin takas sänkyyn ja rupesin miettimään että voi vitsi, kohta meillä on vauva, ja sitten kun se vähän kasvaa, niin päästään senkanssa temmeltemään lumeen ja tekemään kaikkea kivaa :) Sellaset ajatukset lämmitti kyllä mukavasti kylmällä säällä ! C:

Toisaalta, on tässä talven tulossa huonokin puolensa. Ensinäkin se kylmyys. Mä oon varmaan taas tulossa kipeäksi, kun en mä osaa pukeutua oikein. Mullon kokoajan niin törkeen kuuma ja hikoilen vaan kun muut palelee :D Kaverit vaan kummastelee miten mä en ikinä palele, mä jatkuvasti syytän mun pientä masulämpöpatteria :3
Toinen on se, et nyt ku mulla vielä jonkun verran on jalat turvoksissa (ei enää kuitenkaan niin pahasti luojan kiitos) mulla ei ole mitään kenkiä. Täällä mä tallustelen crokseissa :D eikä ne vissiin oo ihan soveliaat kengät tälle säälle. Nyt kun mun lumisadekkin muuttui loskapaskaksi :c

Mutta nyt mä lopetat masistelun, meen jatkamaan ruoanlaittoa miehenkanssa ja odottelen kunnon talvia ! :)
Hyvää talven odotusta sinnekkin !

35+1 - yhteiseloa ! :)

Saanko katsella sinua hetken,

vain katsella.

Pienen hetken.

Niin, että hymy nousee huulillesi

ja sitten minuakin taas naurattaa.

Kuinka onnellinen voinkaan olla.

Anna anteeksi,

valehtelin.

Minulle ei riitä vain pieni hetki sinua,

haluan uppoutua silmiisi

- hukkua hymyysi ainiaaksi.

Velloen nautinnon syleilyssä.

Nyt se oli sitten aika, aloittaa vihdoin se yhteinen elämä :) Marko muutti tänne mun luokse nyt alustavasti eilen, ja pikkuhiljaa tästä muutetaan sitten isompaan kämppään :)
Tarvittiin molemmat harjoitusta ennen vauvan tuloa, ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista tehdä niin iso muutos kenellekkään. Että yhtäkkiä pitäisikin olla jumissa toistemme, ja vielä vauvankin kanssa :) 
Vähän jänskättää miten tää lähtee käyntiin, ja keretäänkö me vaan 5 viikossa (ellei vähemmässä, eihän sitä ikinä tiedä millon se möllykkä lähtee syntymään) tottumaan toistemme JATKUVAAN seuraan :) Musta tuntuu et mä oon tästä paljon enemmän innoissani ku Marko, mut menee ehkä hormonien piikkiin ;)

Tänään tosiaan olis sitten rv. 35+1 :) H-hetki lähenee ja jännitys tiivistyy. Hetkenä minä hyvänsä niinhän.... :) Oli tosi hassua että ku mä katoin tän kuvan eilen Vau.fi sivulta, tajuta, että johan se on siellä tosi tiiviisti ! :) outoa, justhan se oli vasta pieni papu mikä kellu hirveessä määrässä vettä :D

Olis myös tosi hauska kuulla teidän yhteenmuutto tarinoita? Miten yhteiselo lähti käyntiin? :) kommenttia vaan tulemaan !

ps. Synnytyskertomukset on ollu ihan mun ehdotonta lempiluettavaa tässä oman synnytyksen lähentyessä, joten niitä kanssa linkkailemaan ! :)

34+6 - Matka tähän :)

Tänään se alkoi sitten virallisesti, äitiysloma ! :)
En kyllä tosiaan tarkalleen tiedä mitä tässä lomaillaan, kun kesästä asti on jo kotona istuskeltu, mutta ainakin tää nyt muistuttaa siitä äitiyden pikaisesta lähenemisesta :)
Mä en tiedä miten teillä muilla kävi, mutta raskaudessahan on se 9 kuukautta aikaa valmistautua tähän kaikkeen. Valmistautua äitiyteen. Ei se meillä mennyt ihan niin. 8Kuukautta valmistauduttiin siihen että vauva tulee, ja nyt kummastellaan että "herran jumala, mä olen kohta äiti. ÄITI!".
Tuntuu tosi hassulta, vielä eilenhän mulla oli pitkä blondi tukka ja me leikittiin siskon kanssa barbeilla. Nyt melkeen jo huomenna, mulla on oma kikkarapää täällä leikkimässä :) wau.

Tää oman vauvan saaminen saa hirveesti ajatelemaan lapsuutta. Omaa ja sen vauvan tulevaa :)
Mietin tässä, että voisihan sitä vaikka omasta lapsuudestaan muutamalla sanasella ja kuvalla sitten kertoa, kun ei aivan vielä ole tuota pikkuista kenen matkasta puhua :)

Mä olin pienenä kuulemma aika kiltti tapaus :) Blondit hiukset, nappisilmät. Me asuttiin täällä Keravalla, Isi, Äiti ja minä :) Ei menny sitten kuin parisen vuotta ni sain sitten pikkusiskonkin leikkikaveriksi :)
Arki muuttui yksin leikkimisestä äitin apuriksi. Vein vaippoja innolla roskiin ja auttelin äitiä uuden vauvan kanssa niin paljon kun vaan saatoin, oli se niin uusi ja ihmeellinen vissiinkin :) Aika kului ja siitä tuli ihan kelpo leikkikaveri.

Sitten mentiin eskariin :) Sitäennen oltiin vissiikin kotihoidossa, jos oikein muistelen :)

eskarikuva :)

Eskari oli kyllä hienoa aikaa :) Oppi paljon uusia juttuja ja sai paljon uusia kavereita, joista jotkut edelleen läheisiä ! :) Muistan esimerkiksi tosi elävästi kuinka sitten opin lukemaan. Tämäkin tapahtui eskarissa :) Äiti oli siellä käymässä ja mulla oli uusi hieno keltainen kirjoitusvihko :) Äiti kirjoitti sinne tarinan pekasta ja kalasta joka oli jäänyt rannalle jumiin. Muistan kuinka äiti kirjoitti tarinaa paperille ja kun se oli valmis, äiti sanoi "lueppa siitä" ja minähän luin! :) Muita muistoja onkin lähinnä siitä eskaritalon pihalta jossa oli kaikenlaisia kiipelytelineitä ja muita. Muistan kuinka sininen pallo, jossa oli sellaisia kiipeilysinän pidikkeitä että sinne pääsi kiipeämään päälle, oli aivan lemppari! :) Oi että näitä muistoja :)

Sitten kasvettiin ja mentiinkin jo kouluun. Se olikin jännää. Kävin 1.-2. luokat pienessä puukoulussa jossa ei meidän luokan lisäksi ollut kuin 2 tai 3 muuta luokkaa. Se oli tosi pieni koulu mutta siellä oli kyllä hauskaa. Kavereita sain heti :) Meidän luokka oli vielä 1-2B joten jotkut oli isompiakin kuin me pienet. Joskus ne isommat oli pelottavia, joskus ne oli ihan kivoja, kun ne auttoi tehtävissä mitä me ei vielä osattu :)
3. Luokalle mennessä vaihtui mulla koulu. Sitä samaa koulua kävinkin sitten ihan kuudenteen luokkaan asti. Mitään positiivista sanottavaa siitä koulusta mulla ei kyllä ole :D Ainut missä viihdyttiin oli välitunnit :) Vaihdeltiin tarroja jossain opettajilta jemmassa ja leikkittiin aivan törkeästi kaikkia erillaisia laululeikkejä :)
Olin vielä tähän aikaan aika ujo. En tehnyt oikeen mitään erottuakseni joukosta. Minulla oli pieni porukka kavereita, mutta ikävä kyllä huomattavasti isompi porukka kiusaajia. Tälläisenä meno jatkuikin aikalailla kuudenteen luokkaan asti.
Tässä vähän koulukuvia :) Vitsi että oon muuttunu vuosien varrella paljon :D

3lk

4lk

5lk

6lk. (oompa panostanu, näytän ihan pojalta :D)

Sitten alkokin yläaste. Mentiin takas koulun vanhimmista koulun nuorimmiksi :) Mulla oli suunnilleen samat kaverit vanhasta koulusta, kyllä jotain uusiakin tuli. Mulla oli edelleen se pieni porukka. Ei oltu mitään suosittuja, muut lähinnä oliki niitä nörttejä. Mulla ei edes ollut mitään samaa niiden kanssa mutta siltikin me viihdyttiin yhdessä. Mä kävin tupakalla, oli poikaystäviä, en pärjänny kokeissa :D Ne istu välkät sisällä melkeen lukemassa taas seuraavaan kokeeseen :D Kyllä sitten yläasteen loppupuolella kaveripiiri rupes laajentumaan, ikävä kyllä vaan huonompaan suuntaan. Elämä meni vähän villimmäks. Toisaalta, mitään en kyllä muuttais, muuten en välttämättä olis tässä :)

7lk

 taas hirvee muutos :D

9lk

Sit peruskoulun jälkeen pääsinki heti ammattikouluun. Kummiskin siinä tuli masennusta ja kaikkea ja se ei lähtenytkään käyntiin ihan toivotusti. Sain käytyä ammattikoulua vuoden, mutta se loppui sitten siihen. Kävin välissä vähän töissä ja sitten olinkin jo raskaana :) Tosi suurpiirteinen tarina, mutta mun elämä on oikeesti ollu aika tajuttoman tylsää, pieniä tempauksia lukuunottamatta, että eipä sitä melkeen tän mielenkiintosemmaks saa :) Mutta toivottavasti jaksoitte lukea :)

Muttaniin, nyt ollaan raskaana, 5 viikkoa laskettuun aikaan ja hirvee jännäri päällä :) Kohta se pikku möllykkä on jo täällä ! :) Odotan sitä aivan innolla :) Lähisuku ja kummit myös :) ja tietenkin lapsen isä ! :)
Tosi outoa edelleen ajatella, että justhan mä vasta tein testiä ja olin viikoilla 5 :) Nyt on enää vaan 5 viikkoa edessä (JOS SITÄKÄÄN?!). Mihin se aika katosi? Alussa mietittiin että 9 KUUKAUTTA?! kuka jaksaa niin kauan, ja nyt sitä miettii että mihin se aika hävisi. Kummaa :)

Tältä sitä sitten nykypäivänä näytetään ! :)

Mutta tosiaan, lopetampa tälläkertaa tähän, niin on tulevaisuudessakin vielä jotain aiheita jäljellä postauksiin :)
Eikun Mammalomaa viettämään!

Enskertaan! :)
Jenni

ps. Kävin nyt luomassa facebook sivuston tälle blogille :) Eli jos tykkäät täällä käydä ja merkintöjäni lukea, sekä käytät facebookkia, käy ihmeessä tykkäämässä sivusta! : ) Sinne tulee ilmoitukset uusista blogimerkinnöistä ja varmaankin vähän muuta pikkuinfoa meidän perhe-elämästä blogin ulkopuolella :)
Sivutolle pääset tästä !

Pelot, paineet ja paniikit !

Heipsan!

Tosi moni on jossain vaihetta raskauttaan/äitiyttään kirjottanu postauksen peloistaan ja ahdingoistaan.. 

Mä rupesin sitten illalla ihan miettimään, että mitähän mä pelkään..

Pari asiaa hiipi mieleen, ihan pikku juttuja, mutta mitä enemmän sängyssä pyörin, sitä enemmän niitä pelon aiheita rupes kasaantumaan. 

Olin ihan ihmeissäni, kun ei oo silleen mitenkään kovin pelokas olokaan, niin kun lähtee miettimään, niin mitä kaikkea sitä oikeasti sitten pelkääkään.

No ensin mä mietin näitä ihan perusjuttuja. Mitä jos murran vauvan niskan ku vaihdan sille vaatteita tai vaippaa? Mitä jos kylvyn jälkeen pudotan sen lattialle? Mitä jos annankin sille kiinteetä liian nopeesti ja se tukehtuu?

Sit se homma meni vähän realistisemmaks ja mä rupesin miettimään silleen, et mikä MUA oikeasti pelottaa, eikä yleensä vaan kaikkia.

Ensinmäisenä nous pintaan kärsivällisyys. Mulla on tosi lyhyt pinna. Mitä jos mä räjähdänki sille jostain ihan turhasta? Ei vauvalle voi vaan alkaa huutaa ja riehumaan.. Tai mitä jos mulla meneekin hermo siihen ainaiseen lusikan heittämiseen lattialle ja sen nostamiseen? Enhän mä vaan voi paiskoa sitä lusikkaa seinään ja huutaa että "ei ole sitten lusikkaa saatana kun ei kelpaa".. Tälläsiä yksinkertasia juttuja.. Tai silleen. Tietää kyllä miten tollasessakin tilanteessa toimia, mutta silti iskee paniikki, että tajuaako sitten kumminkaan sillä hetkellä tehdä täysn "oikein".

Kärsivällisyyden jälkeen mietteisiin tuli ahdistus. Mullon masennus taustaa ja paniikki- ja ahdistuskohtaus taustaa. Mua rupes pelottaa, et mitä jos se kokoajan tiiviisti sen vauvan kanssa oleminen, ja se, ettei siltä pääse ollenkaan karkuun, rupeekin ahistamaan. Mitä jos se ei jatkuvasti ookkaan niin hienoa kun kaikki sanoo? Mitä jos mä oon vaikka yksin vauvan kanssa kotona, saan jonkun ahdistuskohtauksen enkä pysty olemaan sen lähelläkään ja markolla kestää vielä hetki kotiin.. Tää pelottaa mua ehkä eniten. En usko et näin ikinä tapahtuu, mut osaan panikoida ihmeellisimpiiki juttuja.. Sitäpaitsi lapsen kummitäti ja muita asuu ihan naapurissa, saisin kyllä apua. Siltikin se pieni pelko piinaa perseessä, että olisko musta auttamaan sitä vauvaa jos näin kävisi? En pystys nähäkkään sitä, mut se huutaa siellä nälkää. Pystysinköhän mä kasaa itteni ja mennä auttamaan.. Hyi.. liian pelottava edes ajatella. Mut ehkä se rakkaus on kumminki reilusti vahvempi, ja jossei olisikaan, niin apua on lähellä.

Sit mua rupes pelottaa ne jatkuvat yöheräämiset.. Mitä jos mä saankin ihan totaalisen burnoutin ku oon vaan niin väsyny? Mitä jos marko ei siltikään nouse vaikka kuinka pyytäsin ja mun on vaan jatkuvasti pakko? Tää oli kans pelottavaa, koska sellasest totaalisest burnoutista ei palaudukkaan ihan heti.. Tosin, okei, sellasen saamiseenki menee hetki, ja ne merkit kerkee kyll tunnistaa yleensä ihan ajoissa ja napata vähän lomaa arjesta.. 

MUTTA

Sitten mua rupes mietityttämään että mitä jos mä kaikesta kiireestä, hässäkästä ja stressistä huolimatta kiinnyn siihen vauvaan "liikaa". Että siitä tulee automaattisesti MUN VAUVA ja siihen ei koske kukaan muu kuin minä. Ei kukaan muu kuitenkaan osaa just niinkuin MUN VAUVA tarvitsee. Et vaikka marko yrittäskin olla tukane ja auttaa, ei sen tarvitse kumminkaan MUN VAUVAAN koskea.. Eieieiei.. burnouttihan siinäkin tulee, mut vähemmän huomaamattomasti..

Tai toinen et mitä jos mä en uskalla ollenkaan laittaa sitä mihinkään hoitoon. Mennään tyyliin linjalla et helli, paijaa ja pidä sylissä, kunhan mä nään kokoajan et kaikki on ok. Et mä en voi tehä mitään, jossen mä nää vauvaa. Ettei mulle tuu paniikkia siitä, että hoidetaanhan sitä nyt oikein, ja saahan se nyt tarpeek huomiota, ja onkohan se muistettu ruokkia. 

-

Haha, nää paniikit vaan yltyy tälleen kirjottaessa.. Onneks kumminki loppupeleissä mullon positiivinen ja helpottunu olo. Kyllä mä kuitenkin uskon siihen, et mä en mokaa kaikkea, osaan hellittää sillon ku on tarve ja että me voidaan markon kanssa ihan yhtäpaljon molemmat nauttia MEIDÄN lapsesta :) 

elää sellasta onnellista pientä perhe-elämää ja sillein :)

Nyt kuitenkin aika lopettaa, rauhottua ja huokasta sille, et aina on onneks 

apua saatavilla jos meinaa tuntua siltä, ettei itse pärjää :)

Vaikka kyllä me varmasti pärjätään ihan hyvin :) 

(ensiodottajan paniikki on vihdoin iskenyt ! kävin jo väittää kaikille et sellaista ei tule ikinä :D)

-

Nyt aattelin et viel loppuun kerron mun pelosta, et koht en enää kävele.. 

mullon kaikki ruumiinosat ihan turvoksissa ja kengätkäään ei mene enää jalkaan.. 

Huah..

naamasta sitä nyt ei onneks nii pahasti huomaa, mut mun kädet ja jalat on ihan hirveet... 

Mut nyt,

ensikertaan !

- Jenni ja hyppypapu ! :)