helvettini hetki hetkeltä - SYNNYTYSKERTOMUS !

2viikkoa synnytyksestä eli tulipahan tuoreesta muistista.. Käytin kyllä päiväkirjaa apuna, siksi sainkin tarkat kellonajatkin mukaan.. Se, tuliko tämä vähän liian nopeasti, en tiedä. Puistattaa edelleen ajatella koko hommaa.. Ehkä se ajan kanssa helpottaa, en tiedä... Tässä kuitenkin synnytyskertomukseni.
Jos siitä tehtäisiin kirja, antaisin ehdottomasti nimeksi: Helvettini - Hetki Hetkeltä.

Torstai 14.11.2013

Mula oli ollu jo keskiviikko illasta asti ihan törkeitä supistuksia. Niitä tuli tiheesti 5-15 minuutin välein, mut ei missään vaiheessa säännöllisesti. Mä sitten särkyjeni kanssa menin nukkumaan. Ei siitä meinannu mitään tulla, kattelin vaan kelloa jatkuvasti et jokohan ne supistukset olis säännöllisiä. Ei, ei vieläkään. Tuli aamu.. Yritin tuskistuneena syödä jotain aamupalaa.. Olo oli ihan hirveä, supistukset kivuliaita. Sit huomasin et mun limatulppa lähti irtoomaan. Kivut paheni. Marko rupes hätääntyy ja käski mun soittaa sairaalaan, ainaki varmistaakseni et kaikki on ok. Mä hetken pistin vastaan, mut kyllä mä sitten soitin ja selitin tilanteen. Ne puhelimessa sano vaan et "jahas, kai sun on tultava näytille."

Kello 11.40 me sitten suunnilleen saavuttiin sairaalaan. Ne otti mut vastaan ja pisti makoileen pöydälle.
11.50 ne sitten virittikin mun mahalle anturit ja me lähettiin kuuntelee vauvan sydänääniä et kaikki ok. Siinä mä sit puoltuntii sunnilleen makoilin pöydällä supistusteni kanssa kuuntelemassa sitä jumputusta. 12.20 tuli hoitaja suunnilleen takas ja otti anturit irti. Sydänkäyrät oli hyvät ja vauvalla kaikki kunnossa :) Se lähti kattoo mun kohdunkaulan tilannetta ja kappas vaan, sieltä kuulu että "kyllä tää on sormen verran auki." Ku ne oli todennu että mun synytys on käynnissä niin 12.30 Me sitten siirryttiin Markon kanssa tarkkailuhuoneeseen. Siellä me sitte istuskeltiin ja odoteltiin. Kateltiin telkkaria, makoiltiin. Marko koitti kestää mun kiukuttelua, mua sattu. Me käytiin vähän kävelyllä ja tollain ja hoitaja kysy että haluunko mä särkylääkettä. En kuitenkaan suostunu ottaa vielä, äiti oli sanonu että se hidastaa sitä avautumista.
13.00 Mä sitten sen keksin! KAURATYYNY ! Ah.. Se helpotti supistuskipuja ihanasti.. Tosin vaan hetken..
n.13.30 Kätilö tuli sitten laittamaan mulle taas anturit mahalle, vauvan sydänäääniä kuunneltin taas. Samalla se ilmotti vuoronsa olevan lopussa ja mulla vaihtu kätilö - Salla.
n.14.00 soitin kätilön paikalle. Nyt mun oli pakko saada se särkylääke. Se irrotti anturit ja kävi hakemassa mulle pari panadolia. Otin ne sit siinä. Ja taas odoteltiin.
16.00 Oli päivällinen ja kävin sit syömässä vähän.. Ei meinannu oikeen maistua mikään..
16.45 Kätilö tuli taas tarkistamaan kohdunkaulan tilannetta. Sanottiin että kohdunkaula oli auki sormen/puolentoista sormen verran. Olin tosi turhautunu että se aukee niin hitaasti eikä kivuliaat supistukset auttanu asiaa. (Huom.. Se oli kova kipu tässä vaiheessa.. Nyt ku ajattelen, se ei ollu mitään..) Kesken tutkimuksen mulla valahti lapsivettä sen kätilön käsille, ja sen jälkeen sitä rupeski tiputtelee aina sillon tällön pienissä määrin.
17.00 Pääsin kokeilee ammetta. Se oli hirveen hauska. Kelasin et se on semmonen pieni kylpyamme mihin mä en mahu millään ja joutusin pitää tyyliin jalkoja reunan yli, mut herranjumala. Se oli ihan saatanan iso :D Sinne olis hyvin mahtunu mun lisäks 10 muutakin :) siellä ammeessa mä sitten lilluin tunnin verran. Hauskinta oli et ne mittas mun kuumeen et pääsin sinne ammeeseen :D Ammeesta tulon jälkeen laitoin sairaalakuteet päälle sen lapsiveden takia. Empähän sotkis omia vaatteita.
19.05 ne tuli taas laittamaan mulle anturit ja me taas seurailtiin sydänääniä.

tätä mun sairaala-arki oli... JATKUVASTI. 

20.00 ne päästi mut irti antureista ja mä pääsin nappaamaan iltapalaa. Mä lähin sitte vielä käväseen ulkona vähän kävelee. Hauskinta oli, et kukaan ei kertonu et ne ovet oli menny lukkoon jo tunti sitte :D oltiin jumissa pihalla ja mun supistukset tappo mua. Päästiin sitte kyll päivystyksen kautta takas osastolle, sen jälkeen ku oltiin vähän eksytty sinne :D
21.00 sain TAAS anturit mahalle ja vauvan sydänääniä kuuunneltiin. Tässä välissä mulla vaihtu taas kätilö, vähän vanhempaan tätiin tälläkertaa, Irjaan :) (aivan ihana ihminen!)
Irja sitten tuli poistamaan antureita siinä n. 21.40 aikaan ja mittas mun kuumeen, koska vauvan syke olkin vähän korkeella. Ettei olis ollu virusta. Kuume kuitenkin oli 36,4 mikä oli täysin normaali ni ei ollu hätää. Sitten se kätilö anto mulle vähän rentoutumisohjeita jonka jälkeen taas odottelua. Katseltiin siis leffaa.
n. 22.30 Sain mun ekan "kovemman" kipulääkkeen. Piikillä suoraan perseeseen. Tarkotuksena lievittää kipua, mut kuulemma myös nopeuttaa avautumista.
n. 23.00 vähän olo helpotti, mut ei niiden supistusten kanssa kyllä vieläkään yötä kunnolla nukuttu...

Perjantai 15.11.2013

n. 00.00- 00.55 sain nukuttua kunnes heräsin hirveisiin supistuksiin. Sit tajusin samalla et joku huutaa aivan kurkku suorana viereisessä synnytyssalissa. Se oli aika hermoja raastavaa kuunneltavaa..
n. 01.00 uskalsin kuitenkin soittaa kätilön tuomaan mulle lisää kipulääkettä kun se huuto hiljeni. (En uskaltanu soittaa aikasemmin koska aatelin et mua ei satu yhtä paljon ni hoitakoot sen ensin rauhassa :D) en kuitenkaan saanu kipuläkettä ihan heti vaan taas piti hetken kuunnella vauvan sydänääniä ensin. N. 01.05 mut siis kytkettiin taas antureihin.
02.15 ne sai tarpeeks käyrää ja tuli ottamaan anturit irti. Samalla kätilö katto mun kohdunkaulan tilannetta. Se oli  edelleen aika sama joten kätilö suostu antamaan mulle lisää kipulääkettä. kello oli 02.30. (tässävaiheessa mun turhautumistaso oli aika huipussa.. Vieläkään en ollu paljon mitään auki ja supistukset vahveni kerta kerralta...) tässä välissä kokeilin taas nukkua...
04.25 äidinvaisto herätti kun jonkun vauva alko itkemään :3 nukahin kumminin nopeesti taas.
05.15 Kätilö tuli kurkkaamaan mun tilannetta ja tajus että olin just heränny. Se ehdotti suihkua johon mä suostuin heti. Ei se suihkussa käyminen kuitenkaan sitte mitään helpottanut.. ennemminkin tuntu et olo vaan heikkoni. Katoin et kello oli 05.48 ku tulin sitten ulos.
05.50 kätilö tuli sitten laittamaan taas anturit kiinni että nähään taas sydänkäyrää.
Kuuden aikaan mä pääsin niistä sitten taas irti.
07.00 hoitaja labrasta kävi ottamassa musta verikokeet. Se liitty jotenkin siihen lapsiveden menoon, en oikeen hiffannu mitään siitä :D
07.10 tuli kätilö nappaamaan musta  virusnäytteen mikä kuulemma otetaan aina kun lapsivedet menee.
klo 07.50 me mentiin aamupalalle ja sen jälkeen suunnattiin vähän kävelylle. Rupes turhauttaa sen verran et halusin tän ulos nopeesti, keinolla millä hyvänsä ! Ei me kuitenkaan kauaa kävelty, sen verran kovia ja tiheitä supistukset oli.

viimeinen masukuva.. supistustuskissa sairaalan pihalla :D

n. 08.45 soitin kelloa, hätäännyin. Mun lapsivesi alko olla veristä. Kätilö tuli tilanteen tarkistamaan, mutta se oli kuulemma ihan normaalia, kun se ei kuitenkaan näyttäny mitenkään kuukautisvuodolta.
n. 09.30 Katottiin taas kohdunsuun tilannetta. Olin just ja just 2 sormen verran auki. Tilanne oli siis vähän edistyny, mut ei ihan niin paljon ku olisin toivonu. Muistan vaan ajatelleeni et "kumpa se sanois 7-8 cm.. kumpa se sanois 7-8cm..." Ne laitto mut sit siinä taas käyrille ja sano tuovansa kipulääkettä käyrien jälkeen. Ne myös kerto et mun tulehdusarvot oli ihan vähän koholla. Normaali arvo olis kymmenen ja mulla oli arvot 11. Ne oli kumminki päättäny et synnytyksen jälkeen mulle ja vauvalle alotetaan antibiotti ja tilannetta seurataan.
10.05 sain sitten sen kipulääkkeen - jälleen pebaan. Ja eikun vaan päikkäreille. Sain nukuttua tunnin verran kunnes heräsin 11 kuulutukseen lounaasta. Syömään siis.
n. 11.30 Me lähettiin sitten Markon kanssa kahvioon kahville ja pullalle. Mulla oli olokin vähän parempi joten käytiin samalla vähän kävelyllä. Kun mä huomasin et ei supistanukkaan ihan niin kivuliaasti, ni päätin sitten että nythän sit lenkkeillään! Kierrettiin sairaalan parkkipaikkaa ympäri varmaan 3 kertaa :D samalla sain mukavasti juoruttua äipän kanssa puhelimessa.
n. 13.35 yritin käydä taas kahvilla koska osastolle tarjoiltiin päiväkahvi. Se ei kuitenkaan oikein maistunu joten päätin mennä huoneeseen kärvistelemään jälleen pahenevia supistuksia. Kattelin siinä sitten kyynel silmässä telkkaria ja kulutin muuten vaan aikaa koska Marko lähti näihin aikoihin kotiin suihkuun yms. Mua kokoajan pelotti et nyt ku se lähti ni mä varmasti synnytän ja se missaa koko homman. (Kerkes se sit kuitenkin takasin :D)
n. 14.15 alettiin TAAS kuuntelee sydänääniä ja kattelee supistuksia. Ja taas - monitorikin näytti- ne oli vaan koventunu. KÄRSIMYS !
klo 16.05 lähin illalliselle ja pyörähtämään pihalla. En kuitenkaan viihtyny siellä sit yksin ja tulin aika nopeesti takasin huoneeseeni kärsimään..
n. 16.45 kätilö tarkisti mun kohdunsuun joka oli 3 SENTTIÄ! meinasin jo huutaa ja raivota.. VITTU MITEN HIDASTA ! Tässä vaiheessa kätilö lähti soittaa lääkäriltä neuvoja et miten me jatketaan koska lapsiveden menosta oli yli 24 tuntia..
klo 17 tuli sitten tuomio. Hetken ne halus katella sydänääniä minkä jälkeen laitettas tippa missä olis supistuksia tihentävää ja koventavaa lääkettä, jos se sitten nopeuttas hommia. Olin ihan shokissa. Mun supistukset oli nyt jo sellasta kyyneleet silmissä huutamista ja ne hallus laittaa suoneen ainetta joka vaan vaikauttas niitä!? Ne kuitenkin sit lupas mulle kipulääkettä joten mä sitten suostuin.
n. 17.50 Ne tuli sitte sen tipan fiksaamaan muhun kiinni ja anto sen kipulääkepiikin. Samalla ne ilosesti ilmotti että labra oli taas jonkun ajan päästä tulossa ottamaan verikokeita.. Olo oli ku neulatyynyllä...

n. 18.45 ne toi mulle sellasen tens laitteen minkä tarkotuksena oli antaa pieniä sähköiskuja selkään, kivunlievitys laite tämäkin. Pidin sitä jonkun puol tuntii mutku se ei jeesannu ollenkaan ni luovuin siitä sitte.
18.55 pääsin käyristä irti ja mulle ehdotettiin ilokaasua ensinmäisen kerran. Sovittiin että kun mun olo yhtään enää pahenee ni otan sitä sitten. (en kuitenkaan loppupeleissä koskaan sitä kerenny ottaa :D harmitti, olis varmasti ollu mielenkiintonen kokemus :D)
n. 20.15 ne siirs mut lopulta synnytyssaliin. Ku saatiin kamat siirrettyy, ne katto kohdunsuun tilanteen. 4 senttiä. VAAN ! mä itkin tuskissani.
n. 20.35 mulle tuli sit lääkäri laittaa ensinmäisen epiduraalin. Mun supistukset oli niin hirveitä. Ah, se ihana helpotus ku se vaikutti.. <3 supistukset ei tuntunu enää missään.. Ainut vaan mikä oli perseestä oli, et mulla alko hirvee tärinä. Koko ruumis tärisi ihan ku ois ollu ihan jääkylmä vaikka oikeesti mulla oli ihan lämmin. Sit alko kutina. Ihan hirvee kutina mahassa, kyljissä ja reisissä. Senkin kumminkin kesti sen ajatuksen voimalla, et parempi et kutittaa, eipähän tarvi kestää niit hirveitä kipuja.
n. 22.55 kätilö tyhjens mun virtsarakon katedraalilla koska valittelin jatkuvasti sitä tunnetta että kusen housuun, eikä vessassakäynti auttanu. Sekään ei kumminkaan sit auttanu koska edelleen supistusten aikaan tuntu siltä et kusisin housuun. Vauva oli siis luultavasti ison päänsä kanssa syypää tähän hätään. Samalla se kätilö katto mun kohdnkaulan tilanteen. 5 senttiä. SIIS NOPEUTUU ! :)
n. 23.10 sain lisää epiduraalia ja olo helpotti taas. Ainut vaan että tärinä palas. Kätilö mittas multa kuumeen ja totes että mulla on vähän lämpöä, se siis laitto mulle tippaan kuumetta alentavaa lääkettä koska mun kuume kuulemma nosti lapsen sykettä. Vähän mulle tuli taas huono olo joten yritin alkaa nukkua.. Kello oli 23.30 kun rättiväsyneenä koitin saada unta.

Lauantai 16.11.2013

00.10havahduin siihen ku kätilö tuli vaihtamaan antibioottipulloa mun tippaan. Jatkoin kuitenkin sit nukkumista. Emmä kuitenkaan nukkunu ku varmaan vartin verran.
n. 01.25 mä pyysin päästä vessaan. Mut tutkittiin ja olin 6 cm auki. Sain siis vessaluvan. Piinaavan kakkahädän yltyessä sain vielä kakkaamiseenkin luvan, tilanne ei kuulemma ollut vielä niin akuutti :D Kakan ponnistelu ei kuitenkaan ollutkaan kovin hyvä idea ! Ponnistin ja ponnistin sitä varmaan 20 minuuttia mutta se ei tullu millään.. 20 minuutin jälkeen marko tuli vessan ovelle huutamaan että mua odottaa siellä joku gynekologi. Mä sanoin et tuun kohta. Empäs tullutkaan. Tajusin, et mun jalat oli ihan polvista asti puutuneet. Ihan tunnottomat, en saanu liikutettuu niitä. Huusin kätilölle sielt vessasta et ne joutuu odottelee hetken, en pysty nousta. Mä yritin taputella ja taputella ja hieroa ja hieroa niitä mun jalkoja mun kymmenenkään minuutin jälkeen, tunto ei vaan palannu. Vittu se oli noloa. Jouduin huutaa kätilölle et emmä vaan pääse sieltä pöntöltä ylös.. Kätilö joutu sitten markon kanssa tulla mua sieltä nostamaan ja kantamaan mut sängylle. Sillä matkalla mun jalkoihin onneks ihan vähän palas tuntoa... no, pääsin sit siihen sängylle takas niin se gynekologi tutki mut. Olin 8 cm auki. Mä itkin ja itkin, mua sattu ihan perkeleesti. Onneks sain sitte lisää epiduraalia. Se tuntu ihan ikuisuudelta ennen ku se alko vaikuttaa mut onneks sitte helpotti. Nyt paino enää vaan peräsuolta - JA KOVAA ! Kätilö kumminki jätti mut viel hetkeks lepäilee ja mä jäin keräilee itteeni viimestä koitosta varten. kello oli 02.20 ku kätilö poistu huoneesta.
n. 03.30 mä sitten olinkin melkeen valmis. Kätilö sano että vähän tuntuu kovaa reunaa kohdunsuun edessä vielä, mutta muuten oon kyllä kokonaan auki. Mulla rupes tulee pakonomanen tarve ponnistaa jatkuvasti ja mähän sitten nostelin jalkoja ja ponnistelin. (Näin jälkeempäin kun miettii, ei hyvä idea. Se vei hirveesti voimia..) HEtki sinä vierähti ja sit mä ponnistelinkin jo ihan säännöllisesti. Kätilö kääns mut synnytys asentoon, laitto mun jalat ylös ja käsille kahvat. Toinen kätilö käveli sisään mua auttamaan ja sit vaan ponnisteltiin....
Muistan kuinka mun teki mieli vaan itkeä.. Yritinkin.. mut olin niin väsyny ettei sekään edes onnistunu.. Oli pakko vaan jaksaa.. Parikertaa huusinkin et mä en jaksa.. mut lääkäri jakso vaan huutaa et oon ollu niin sisukas alusta asti - NYT EI LUOVUTETA ! Ja mä ponnistin ja ponnistin :D Muistan ku kätilö jossain vaiheessa kysy että olisko jotain mikä mua helpottas ni mä naurahdin sille vaan et "joo, leikatkaa!". Se kätilö nauro mulle takasin et "höpöhöpö. Tää tulee täältä jo. PONNISTA PONNISTA" ja taas sitä mentiin... se oli aivan helvettiä...
Klo oli 4.24 kun se sitten vihdoin tuli sieltä. Mun tyttö synty tähän mailmaan. Äitin prinsessa.
Ensinmäinen asia mitä mä sain sanotuks oli "mä en halua sitä syliin." Mua pelotti niin hirveesti et mä pudotan sen jos ne antaa sen mulle, olin niin kuollu...
Noh, lapsi lähti kuitenkin suoraan lastenosastolle, kerkesin näkee vaan sen perseen ku se oliki jo hävinny huoneesta. Marko lähti lapsen perässä ja joku vartti jälkeempäin se tuli näyttämään mulle kuvaa:

Muistan ku jossain vaiheessa luin jonkun synnytyskertomusta ja siellä luki että ku se oli saanu lapsensa ekan kerran syliin se oli ajatellu ensinmäisenä et herranjumala, sehän on ruma! Mä naurahdin sille jutulle. Mun mielestä vauvat oli aina niin ihania ja söpöjä, mut ei. Sama kävi mulle :D Mä näin ton kuvan ja ajattelin kanssa et ompas se ruma :D Kuitenkin kun sen sitten ite näki ni eihän se mikään ruma ollut. Äitin täydellinen pikku pallero <3 Syntymäpainona oli 3840g, pituutta mitattiin (vasta muutaman päivän jälkeen) 52cm, pänympärys 36,5 cm ja pisteitä vauva sai 6/7/8 (se oli sit kuitenkin kuulemma tosi nopeesti paremmassa kunnossa ja oli saanu parempia pisteitä, nää vaan oli heti syntymän jälkeiset) :) istukka synty onneks ilman suurempia ponnisteluita helposti ja nopeesti 4min lapsen jälkeen. Synnytys kirjattiin kestäneeks 40 tuntia.

Tässäpä tämä, mun helvetti.Hetkestä hetkeen. Ajattelin aina  et haluun 2 lasta. Ja tiheellä aikavälillä ettei niille tulis iso ikäero. NYT - ajatusmailmani on hiukan erillainen :D En todellakaan halua toista aivan heti. Odotan että toivun traumoistani ja että tuska mikä tikeistäkin aiheutui, unohtuu :D (tosiaa, tuon pallopään koon takia, välilihani piti leikata - siitä tikit)

joten näillä mennään. Olen 1 lapseni kanssa täysin tyytyväinen, hiukan ehkä väsynyt, todellakin traumatisoitunut mutta kertakaikkiaan kokonaisuudessaan, onnellinen ÄITI ! <3